Keilaaja Satu Lintula toi MM-pronssia Suomeen 

 

Kuurojen keilailun viidennet Maailmanmestaruus kilpailut käynnistyivät tällä viikolla Saksan Münchenissä Dream-Bowl Palace-nimisessä keilailukeskuksessa. Tänään ensimmäinen naisten kilpailupäivä oli jännittävä niin suomalaisten penkkiurheilijoiden kuin itse maajoukkueen kannalta. Kilpailuna oli naisten yksilökisa, jossa kilpaili kumpikin maajoukkueurheilijamme, Satu Lintula ja Krista Paloposki. Tämän päivän kilpailussa oli mukana yhteensä 85 naiskilpailijaa 23 eri maasta. Neljä parasta pääsee kilpailussa välieriin, jossa voittamalla pääsee jatkoon taistelemaan kultamitalista ja häviämällä saa jaettua pronssia. 

Satu Lintula keilasi upean tuloksen ja ylsi jaetulle MM-pronssille napaten samalla elämänsä ensimmäisen henkilökohtaisen MM-mitalin.

MM-mitalisti Satu Lintula kommentoi heti kilpailun jälkeen tuoreeltaan:
– Tänään oli mahtava kisapäivä! Oli kaksi huonoa, mutta onneksi myös neljä tosi hyvää sarjaa. Yllätyin päässeeni välieriin. Jouduin jännittämään välieräpaikasta! Välierässä keilasin ykköspaikkaa Singaporelaista vastaan. Hän päihitti minut; hän oli parempi kuin minä. Sijoituin kolmanneksi, pronssia Suomeen. Tuntui ihan mahtavalta. Terveisiä Suomeen!

Krista Paloposki sijoittui kilpailussa sijalle 21. Krista kommentoi, että tämänpäiväinen yksilökilpailu meni hänen omaa tasoaan hieman huonommin.
-Olisi voinut mennä paremmin, mutta tyydyin silti omaan tulokseen, sillä oli pitkä tauko kuurojen arvokisoista. On myös ilo huomata olevani kehittynyt paljon edellisistä MM-kisoista, Krista analysoi. Masterkisoihin pääsee kilpailemaan, jos sija pysyy 24:n joukossa keräten pisteitä jokaisesta kisasta (yksilö-, pari-, trio- ja joukkuekisat). Krista odottaa sunnuntain parikisoja hyvin fiiliksin:
-Odotan hyviä sarjoja parini Sadun kanssa ja uskon kisamenestykseen hyvällä ja tsemppaavalla yhteishengellä.

Mitaliseremonian jälkeen Satulla oli paremmin aikaa pohtia tapahtunutta. Hän oli todella yllättynyt tuloksestaan, koska hänelle tehtiin sormileikkaus keväällä. Operaation vuoksi treenit ovat jääneet normaalia arvokilpailuvalmistavaa treenijaksoa vähemmälle. 
-Tämä on minun ensimmäinen henkilökohtainen mitali ikinä. Mulla on tosi mahtava fiilis. Haluan samanlaisen hyvän keilailupäivän sunnuntaihin, parikisoihin. Meillä on Kristan kanssa  hyvä mahdollisuus hyvään sijaan, vaikka onkin kovat kisat tiedossa. Koreasta, Singaporesta, Ukrainasta löytyy kovia parikilpailijoita, Satu kertoo.  

Edellisissä keilailun MM-kilpailuissa Taoyuanissa Taiwanissa vuonna 2019 Paloposki oli 23. ja Lintula 51., joten sijoituksellisesti nämä kilpailut starttasivat Suomelta todella hienosti jo. 

Suomen joukkueenjohtajana toimii Maarit Suominen. Seuraava naisten kilpailu näissä keilailun MM-kilpailuissa on tulevana sunnuntaina 6.8. ja kilpailumuotona parikilpailu.

Kilpailujen viralliset sivut löytyy täältä: https://wdbc-munich2023.de/en/
Suora linkki päivän tuloksiin:https://wdbc-munich2023.de/wp-content/uploads/2023/08/women_single_complete.pdf

(Artikkelin kuva kilpailunjärjestäjän kuvista.)