Suomen kuurojen paricurlingin pelaajat, pieksämäkeläinen Jari Häkkinen ja tuusulalainen Pia Varjola, edustavat Suomea kuurojen MM-curlingkilpailuissa Minneapoliksessa, Yhdysvalloissa 22.4.–4.5.2025. Edellisissä arvokisoissa, EM-kilpailuissa Puolassa vuonna 2022, suomalaispari sijoittui hienosti neljänneksi. Nyt tavoitteena on nousta mitaleille.
Olemme kisavalmiita ja lähdemme luottavaisina matkaan. Olemme osallistuneet moniin kilpailuturnauksiin Suomessa, erityisesti Etelä-Suomen paricurlingin sarjapeleihin, ja pelimme on tällä hetkellä todella hyvällä tasolla. Uskomme vahvasti, että meillä on mahdollisuus edetä finaaleihin, Pia ja Jari kertovat yhteistuumin ennen lähtöä.
Valmistautuminen MM-kisoihin on ollut perusteellista. Kaksikko on harjoitellut lähes joka viikonloppu, osallistunut erilaisiin turnauksiin sekä edustanut aktiivisesti kuurojen curlingin maajoukkueleireillä, joita järjestetään kahdesti kuussa Lohjan Kisakalliossa. Maaliskuussa harjoitukset siirtyivät Hyvinkään uuteen curlinghalliin.
Viime viikonloppuna osallistuimme sekajoukkueiden SM-kilpailuihin Hyvinkäällä, jossa pelasimme historiallisesti ensimmäistä kertaa kuuroina pelaajina puolivälieriin saakka – joukkueessa oli kolme kuuroa pelaajaa ja yksi kuuleva.(Pia Varjola,Jari Häkkinen, Risto Lehtinen ja Iina Condo). Se oli meille tärkeä merkkipaalu ja toi paljon itseluottamusta, Pia kertoo.
Valmiina kovaan kisarumbaan
MM-curlingin paripelin turnaukseen osallistuu yhteensä 10 maata, joten Häkkinen ja Varjola pelaavat alkusarjassa yhdeksän ottelua eri maita vastaan.

Tavoitteemme on kirkas
Haluamme tuoda MM-mitalin Suomeen. Matka Minneapolisin MM-kisoihin alkaa sunnuntaina 20.4. Helsingistä, reitti kulkee Islannin kautta kisapaikalle.
Joukkueenjohtaja Kimmo Väre kuvailee joukkueen valmistautumista lupaavaksi: Pelaajat ovat sitoutuneet harjoitteluun poikkeuksellisella määrätietoisuudella ja pelillinen taso on noussut selvästi. On ilo lähteä kisoihin tämän joukkueen kanssa.
📅 Peliaikataulut:
Suomen paricurlingin otteluaikataulu – MM-kisat, Minneapolis
(Aikaero Suomeen +8 tuntia)
Tiistai 22.4.
⏱️ 12.30 Avajaiset (Suomen aikaa klo 20.30)
⏱️ 19.00 Sveitsi – Suomi (Suomen aikaa klo 03.00, ke 23.4.)
Keskiviikko 23.4.
⏱️ 10.00 Suomi – Puola (Suomen aikaa klo 18.00)
⏱️ 19.00 USA – Suomi (Suomen aikaa klo 03.00, to 24.4.)
Torstai 24.4.
⏱️ 10.00 Kanada – Suomi (Suomen aikaa klo 18.00)
⏱️ 19.00 Etelä-Korea – Suomi (Suomen aikaa klo 03.00, pe 25.4.)
Perjantai 25.4.
⏱️ 10.00 Kiina – Suomi (Suomen aikaa klo 18.00)
⏱️ 19.00 Ukraina – Suomi (Suomen aikaa klo 03.00, la 26.4.)
Lauantai 26.4.
⏱️ 10.00 Suomi – Japani (Suomen aikaa klo 18.00)
⏱️ 19.00 Suomi – Unkari (Suomen aikaa klo 03.00, su 27.4.)
Sunnuntai 27.4.
⏱️ 10.00 Välierät (Suomen aikaa klo 18.00)
⏱️ 15.00 Finaali ja pronssiottelu (Suomen aikaa klo 23.00)
Seuraa MM-curling-tapahtumaa somessa ja ole mukana seuraamassa, kuinka Suomen joukkue etenee kohti voittoa!
🌐 MM-curlingin virallinen kotisivu: wdcc2025.com
📺 Suora lähetys: Katso live-streami täältä
📸 Instagram: @WorldDeafCurling2025
Seuraa meitä myös: